Blogiarkisto

blogibanneri_g

Listauksessa on blogitekstejä vuosilta 2008-2014. Alkuperäisiä blogikirjoituksia on kertynyt vuosien saatossa lähes kolmatta sataa, joiden joukosta olen valikoinut arkistoon muutaman kymmentä sopivinta. Jokainen blogivuosi on esitelty erikseen.

Lisäksi voit selata koottua listaa kaikista kirjoituksista.

Pidin blogia mm. Googlen blogipalvelu Bloggerissa, Uuden Suomen blogipalvelussa, ja kesästä 2014 lähtien myös Blogbookissa. Aloitin blogin pitämisen lukion alkuvaiheessa vuonna 2008, ja vuosien yli pidin kiinni periaatteesta julkaista vähintään yhden blogitekstin kuukautta kohden. Viimeisen kuuden vuoden ajalta yhteenlasketut tilastot näyttävät n. 170 000 sivulatausta. Blogipalvelusta riippuen aktiivisten kävijöiden osuus lukijoista oli vuosien saatossa 20-45% luokkaa. Vuoden 2014 jälkeen totesin omien kiireideni ja myös kirjoitusmieltymysteni muuttuneen olennaisesti. Tätä nykyä kirjoitan ja julkaisen tilanteen mukaan kun on aikaa ja sopivia aiheita.