Normaalisti kun kuulee puhuttavan luottamuksesta, sillä viitataan kykyihin, moraaliseen rehellisyyteen tai molempiin yhtä aikaa. Suomalaisessa kulttuurissa on perinteisesti korostettu rehellisyyden arvoa. Tällöin luottamukseen liitetään enemmän velvollisuuseettisiä moraalisia merkityksiä. Lisäksi kun kulttuurimme on hyvin egalitaristinen ja keskinkertaisuutta palvova, seurauseettisemmälle kompetenssiluottamukselle annetaan selvästi pienempi painoarvo.
Myös muuallakin kuin Suomessa on tyypillistä antaa kyvyttömyyttä ja epäonnistumisia anteeksi hyvien aikeiden takia. Ihmiset eivät aina jaksa nähdä ongelmaa siinä, jos vastuulliseen ja tärkeään asemaan on syystä tai toisesta päätynyt epäkompetentti (tai vilpillisyyttään taitavasti peittelevä) henkilö. Tästä herää kysymys: onko käytännössä aina mahdollista saati toivottavaa erottaa näitä kahta luottamuksen tyyppiä toisistaan?
Vastuulliseen asemaan päätynyt vilpitön, mutta epäkompetentti henkilö voi olla katastrofaalisen tuhoisa. Vilpitön auttamisen halu ei kokonaisuudessaan palauta luottamusta, jos vaikkapa kirurgin veitsen varressa onkin modernin lääketieteen sivuuttanut poppamies. Tämä kuulostaa melko itsestäänselvältä. Kun taas lääketieteen esimerkki korvataan vaikkapa talous-, tai maahanmuuttopolitiikalla, ihmisten on jo helpompi uskoa pelkkien hyvien aikeiden nimissä erilaisiin poppamiehiin ja joulupukkeihin.
Kun suomalainen johtaja saa aiheellisen epäluottamuslauseen, hänelle on luontevaa damage controllia pitää nämä kaksi luottamustyyppiä erillään ja mahdollisesti tunnustaa aihetta säröön vain kompetenssiluottamuksessa. Tällöin on helppo vedota erilaisiin henkilöstä riippumattomiin, ennustamattomiin tai vain vaikeasti hallittaviin tekijöihin. “Minulle ei kerrottu.”, “En ollut tilanteen tasalla. Sori siitä.”
Haastavammissa tapauksissa kompetenssin ja tapahtumien arvioiminen vaatii usein myös yleisöltä erityistä ja korkeatasoista tietämystä, mikä karsii relevantin tuomariston kokoa. Siirtämällä huomiota kompetenssikysymysten sektorille satunnaisiin ja tilannesidonnaisiin kysymyksiin henkilön on helpompi peitellä sitä, jos hän tosiasiassa onkin toiminut tarkoitushakuisen vilpillisesti. Jos toisen epärehellisyys olisi ilmiselvästi kaikkien todettavissa, peli olisi luottamuksen kannalta pelattu.
Tämä logiikka ei mitenkään rajoitu vain Suomeen.